Lisää Emmasta!

Emma on ensimmäinen puhdasrotuinen englanninspringerspanielini. Kiinnostukseni enkkuihin heräsi sekarotuisteni (enkku-collie) Nooran ja hänen tyttäriensä Huldan ja Amin kautta. Ami valitettavasti menehtyi akuuttiin kohtutulehdukseen vain puolentoista vuoden ikäisenä jättäen sydämiimme valtavan aukon ja kesken hyvin alkaneen agility- ja ToKo harrastusten. Olin tässä vaiheessa innostunut kiertelemään matchshowssa ja halusin rotukoiran jotta pääsisin myös "oikeisiin" näyttelyihin. Olin onnekas löydettyäni Hightide`silta Emman 10-viikkoisena täydentämään laumaani!

Ensimmäisen sertinsä Emma sai kylmänä päivänä Karkun erikoisnäyttelyssä 4.6.2000 olessaan vuoden ja kuukauden ikäinen. Emma voitti junioriluokan nartut ja oli VsP-juniori. Tuomarina Kay Woodward (UK).

Kesä 2001 oli Emmalle ja minulle hieno näyttelykesä. Emma sai kolmannen sertinsa Vantaalla 15.7. ja oli RoP tuomarina Helle Dan Pålsson. Muutamaa viikkoa myöhemmin Emma oli RoP myös Mäntyharjulla. Taipumuskokeen Emma läpäisi Valkealassa 25.8. saavuttaen siellä muotovalion arvon ja tullen valituksi kokeen sympaattisimmaksi koiraksi. Emma rakastaa näyttelyitä ja pettyy aina pahasti ellei pääse mukaan. Menestystä meille aloittelijoille on tullut ihan mukavasti, mutta opittavaa on vielä paljon!
Emman lempiharrastuksia on myös ToKo. Pienellä lisätreenillä saattaisimme joskus uskaltautua kokeilemaan kisojakin, ...jos vain ohjaajan uskallus riittäisi. Emma on älykäs ja oppivainen ja tekee liikkeet täsmällisesti ja innokkaasti.

Kotioloissa Emma on sävyisä ja mukavuudenhaluinen. Se on, kuten emäntänsäkin, hyvin iltauninen ja punkassa takuu varmasti ennen "kympinuutisia". Varsinaisena vilukissana se nukkuu mieluusti peiton alla ja tietysti pää tyynyllä... jos mahdollista! Emma rakastaa pehmoleluja, kaikista rakkain on iso, keltainen "Niilo-nalle"... joka on tällä hetkellä lelusairaalamme kroonikko-osastolla lukuisten muitten lelujen tavoin Veikko-Elmerin leikkien jäljiltä.